Rouhea Napoli ja paras pasta ikinä
Reissun viimeinen etappi ennen kotiinpaluuta oli Napoli. Vietimme siellä 3 yötä. Nähtävää olisi ollut kyllä useammallekin päivälle. Toisaalta kadut Napolissa olivat sen verran törkyisiä ja liikenne äänekästä, että tuossa vaiheessa reissua en ehkä olisi siellä jaksanut kauempaa viettää.
Saavuimme Calabriasta junalla Napoliin. Sillä kertaa junamatka sujui aikataulun mukaisesti ja olimme perillä 3 tunnin matkustamisen jälkeen. Olin varannut junaliput netistä etukäteen. Paikkakartta ei näyttänyt minulle tietoja lastenvaunupaikoista ja miten iloinen yllätys olikaan, kun olin täysin vahingossa onnistunut ottamaan vastakkaiset paikat, jossa toisen istuimen vieressä oli merkitty paikka lastenvaunuille! Välillä juna kulki pitkiä matkoja tunneleiden sisällä. Vaan silloin, kun ei kulkenut, maisemat olivat upeita. Matka Calabriasta Napoliin kulkee pitkin rannikkoa ja joka puolella on vehreää ja vihreää, metsien peittämiä vuoria ja jylhiä rantakallioita.
Napolin päärautatieasemalla tunnelma oli jokseenkin rauhaton ja laukusta tuli vaistomaisesti pidettyä tiukemmin kiinni. Hotellimme vieressä oli metropysäkki ja päärautatieasemalta n. 30 minuutin kävely majapaikkaan, joten päädyimme matkustamaan metrolla. Jouduimme hetken seikkailla ennen kuin löysimme tien oikealle metrolinjalle. Liput ostettiin kioskista. Suurin haaste tuli, kun emme meinanneet millään löytää hissiä alas metrotunneliin. Hetken jo epäuskoisena mietin, että voiko todella olla niin, että Napolin vilkkaimmalla metropysäkillä ei ole hissiä. Mutta lopulta se löytyi ja pääsimme kätevästi aivan hotellin nurkalle.
Sitten törmäsimme seuraavaan haasteeseen: emme meinanneet löytää hotellia. Karttatietojen mukaan sen piti sijaita alle 100 metrin päässä metropysäkiltä Via Toledon varrella. Kuljimme merkityn kohdan ohi useaan kertaan ja hetken jo epäilimme tulleemme huijatuksi hotellin kanssa, sillä missään ei näkynyt merkkiäkään hotellin nimestä tai sisäänkäynnistä. Kunnes sitten joku avasi isot metalliset ovet ajaakseen autonsa ovien takana olevalta pieneltä sisäpihalta ulos. Silloin näimme ovien sisäpuolella pikkiriikkisen kyltin, jossa oli hotellin nimi. Menimme sisäpihalle ymmärtämättä vieläkään, miten hotelliin pääsisi sisälle. Sisäpihalla oli muutamia autoja parkissa, ravintolan keittiön takahuone, roskiksia ja sitten portaat ylös rakennukseen. Ilopilleri lähti ylös etsimään vastaanottoa, kun me jäimme Päivänsäteen ja matkatavaroiden kanssa alas odottelemaan.
Ihan oikeassa paikassa olimme. Huone oli löytynyt 3. kerroksesta. En enää tiedä, kuinka mones reissun hissi-case tämä on, mutta vielä yksi tuli vastaan. Hotellissa oli ”hissi”, pienin ikinä näkemäni. Kyseessä oli ilmeisesti Italiassa aika tyypillinen vanhaan kivirakennukseen tehty vanhanaikainen hissi. Ei puhettakaan, että rattaat tai matkatavarat olisivat sinne mahtuneet. Tai edes meidän 3 hengen perhe yhdessä. Mahduin juuri ja juuri Päivänsäteen kanssa kahdestaan hissiin yhden repun kanssa. Vähän jännitti, jääkö hissi välille, mutta ihan hyvin matka taittui.
Majoituimme Hotel Principe Napolit’Amossa. Hotellihuone oli siisti ja todella iso. Kylpyhuone ehkä kaipasi vähän päivitystä. Päivänsäteelle oli tuotu oma pinnasänky. Parasta hotellissa oli ehdottomasti sijainti, sillä se sijaitsi vilkkaan Via Toledon varrella, josta käsin helppo tutustua Napoliin. Hotelli oli kohtuu hintainen, alle 100 euroa yö sisältäen aamupalan.
Hengähdimme hetken huoneessa ja lähdimme sitten iltakävelylle rannan suuntaan. Kävimme ihailemassa rannasta näkyvää Vesuviusta. Matkan varrella kuljimme vaikuttavan Piazza del Plebiscito ohitse. Historiallisen aukion laidalla sijaitsee paikallinen vastine Vatikaanin Pyhän Pietarin kirkolle. Aukiolla soiva musiikki kaikui upeasti ympärillä olevista rakennuksista. Hiljalleen aloimme tottua ihmisvilinään ja kaupunki alkoi tuntua mielenkiintoiselta.
Seuraavana aamuna lähdimme tutkimaan vanhan kaupungin, Centro storicon, katuja. Napolin vanhakaupunki on todella laaja ja katuja riittää ihmeteltäväksi. Keskityimme lähinnä Spaccanapolin lähialueisiin. Siellä oli jonkin verran kävelykatuja, joilla saattoi vähän hengähtää vilkkaan liikenteen melua. Toki aina välillä kävelykadullakin saattoi skootteri ajella. Kadut olivat aika likaisia ja lasinsiruja oli joka paikassa valtavasti. Rattaiden kanssa sai olla tarkkana, ettei sirut puhkaise renkaita. Ihmettelimme alueen menoa ja historiallisia rakennuksia sekä teimme ostoksia. Löysimme kadun, joka oli keskittynyt pelkästään joulukoristeisiin. Henkeen ja vereen jouluihmisenä olin tästä kovin innoissani, vaikka elettiin kesäkuun alkua.
Päivä oli aika lämmin ja aloimme kaikki olemaan nälissämme ja väsähtäneitä. Päädyimme lounastamaan eräälle sivukujalle, missä oli ravintolan pieni terassi ja muutama kahden hengen pöytä. Päätypöytä oli vapaana ja saimme kätevästi vaunut siihen parkkiin. Usein reissuilla tutkin ravintoloita kovasti etukäteen ja etsin mielenkiintoisia paikkoja. Tällä kertaa en jaksanut nähdä vaivaa ja halusimme vain nopeasti saada jotain syötävää. Vaan millaisen helmen löysimmekään! Kyseessä oli Cuccuma Caffe, jonka ideana on, että heillä on lyhyt ruokalista, jossa on muutamia erilaisia pastoja. Ruokailijat valitsevat yhden yhteisen pastan ja päättävät itse, minkä verran pastaa ottavat – hinta on sama. Pasta tarjoillaan yhdellä lautasella jaettavaksi. Me päädyimme maistamaan pasta capresea, jossa maistuvat tomaattikastike, mozzarella ja basilika. Pasta oli heittämällä paras, mitä olen Italiassa koskaan syönyt. Vieläkin muistan makeiden tomaattien ja kastikkeeseen sulaneen mozzarellan makusinfonian. Olen sittemmin kotona koittanut jäljitellä tuota herkkua ja löytänytkin aika hyvän tasapainon mauille. Aion jakaa teille tuon reseptin jossain kohtaa.
Seuraavan päivän ohjelmassa meillä oli tutustuminen espanjalaisiin kortteleihin, jotka alkoivat meidän kotikatumme Via Toledon toiselta puolelta. En oikein tiennyt, mitä olisin alueelta odottanut. Oppaissa sanottiin, että alue on tutustumisen arvoinen, mutta mitään yhtä tiettyä kiintopistettä meillä ei ollut tiedossa. Nousimme ylös kortteleihin ja vaeltelimme vailla päämäärää pitkin kapeita katua. Vastaan ei tullut mitään erikoista. Paikallisten koteja, söpöjä yläilmoissa olevia pyykkinaruja pyykkeineen ja pieniä ruokakauppoja sekä jonkin verran ravintoloita. Päivä oli todella kuuma ja lopulta pysähdyimme johonkin ravintolaan hetkeksi levähtämään.
Meidän oli tarkoitus käydä maistamassa Napolin vanhimman toimivan pizzerian herkkuja, mutta allekirjoittanut sekoili kartan kanssa siinä määrin, että tyydyimme maistamaan ihan vain napolilaista pizzaa hotellin lähellä olevassa ravintolassa. Hyvää oli sekin!
Ennen reissua Napoliin tutustuessa törmäsin useassa eri paikassa kirjoituksiin, että kaupungin liikenne on kaoottista eikä kohde sovellu lapsille. Yleensä tällaisia kommentteja lukiessa minua alkaa mietityttää kohteessa asuvat lapset, sillä jotenkin heidän vanhempansa pärjäävät lastensa kanssa liikenteen seassa.
Napolin liikenne oli lupausten mukaisesti aika hurjaa. Autot huristivat kapeilla kaduilla ja skoottereita sujahteli kävelijöiden välissä. Olen kuitenkin nähnyt aikamoisen skootterikaaoksen Vietnamin matkalla Ho Chi Minh Cityssä aikoinaan ja kyllä Napoli sille sekamelskalle jäi kirkkaasti kakkoseksi. Toki meidän liikkumistamme helpotti se, että Päivänsäde viihtyi vielä hyvin rattaiden kyydissä. Kävelevän taaperon kanssa jotkut kadut olisivat olleet liian turvattomia. Sanoisin siis, että Napoli toimii vaunuissa tai repussa viihtyvien vauvojen ja taaperoiden (jotka eivät ole herkkiä liikenteen melulle) kanssa.
Napolista päällimmäisenä mieleen jäi katujen epäsiisteys ja tööttäilevät skootterit. Menisinkö uudelleen? Kyllä. Joskus sitten, kun Päivänsäde on vähän vanhempi tai ihan vain aikuisten kesken. En ehkä menisi Napoliin viimeisenä etappina, kun reissuväsymystä on jo ilmassa. Kävisin maistamassa sitä kaikista vanhimman ravintolan pizzaa. En laittaisi varvassandaaleja jalkaan. Antaisin kaupungille vielä toisen mahdollisuuden.
